Päihdepsykiatrian poliklinikka

Tutkimme päihteisiin eli alkoholiin, lääkkeisiin ja huumeisiin liittyviä sairauksia ja teemme päihteisiin ja riippuvuuteen liittyviä hoidon tarpeen arvioita. Poliklinikka sijaitsee Tays Keskussairaalan alueella Tampereella.

Poliklinikalle tuloon tarvitaan lääkärin lähete. Potilaat ovat pääsääntöisesti aikuisia, mutta poliklinikalle voi ohjata myös alaikäisiä konsultaatioon.

Potilaan hoidon suunnittelu koostuu yleensä kahdesta käynnistä poliklinikalla. Ensikäynnillä arvioidaan potilaan päihderiippuvuuden vaikeusaste, mielenterveyden häiriöt, sosiaalinen tilanne, ruumiilliset sairaudet ja muut päihteiden käyttöön liittyvät haitat. Mikäli potilas tarvitsee laajaa terveydentilan selvittämistä ja hoitoa, teemme yhteistyötä sairaalan eri yksiköiden kanssa. Ensikäynti toteutetaan pääsääntöisesti poliklinikalla.

Hoitosuunnitelma tehdään verkostokokouksessa, jossa on potilaan ja läheisen lisäksi ammattilaisia myös muista tarpeenmukaisista hoitopaikoista. Tarvittaessa voidaan varata lisäkäyntejä esimerkiksi psykiatrisen diagnostiikan varmentamista varten. Tutkimukset, hoidon suunnittelu ja hoitoon ohjaaminen voidaan tarvittaessa keskittää yhdelle päivälle tai toteuttaa videoneuvotteluna esimerkiksi kauempaa tuleville potilaille. Hoitosuunnitelman laatimisen jälkeen potilas ohjataan yleensä hoitoon kotikunnan palveluihin.

Päihdepsykiatrian poliklinikalla toimii myös vauvaperhetyöryhmä, jossa toteutetaan riskiraskauden hoitomallia. Hoito perustuu yhteistoimintaan ja verkostotyöskentelyyn potilaan, hänen perheensä ja muiden tuki- ja hoitopalvelujen kanssa. Hoidon tavoitteena on sikiövaurioiden ja kehityshäiriöiden estäminen sekä vanhemmuuden perusedellytysten turvaaminen. Perheen ja yhteistyötahojen kanssa suunnitellaan tarvittavat tukitoimet.

Vastuuhenkilöt

Apulaisylilääkäri 03 311 63594