Lasten veri- ja syöpätautien yksikkö

Lastenosasto 6

Hoidamme alle 16-vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka sairastavat veritauteja ja syöpää. Lisäksi vastaamme diabetekseen sairastuneiden lasten ja nuorten insuliinihoidon aloituksesta ja alkuohjauksesta.

Veri- ja syöpätautipotilaat tulevat tutkimukseen ja hoitoon Pirkanmaan lisäksi Vaasan, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiireistä. Hoitopäiviä osastolla on vuosittain noin 4 000 ja hoitojaksoja noin 1 400.

Hoidon eteneminen

Yleisimpiä osastolla hoidettavia veri- ja syöpäsairauksia ovat leukemia ja aivokasvaimet. Lisäksi lapsilla ja nuorilla esiintyy muita kiinteitä kasvaimia muun muassa munuaisissa, imusolmukkeissa ja luustossa. Lisäksi osastolla hoidetaan eri syistä johtuvia anemioita ja trombosytopenioita.

Vastasairastuneet sekä sepsishoitoihin tulevat potilaat saapuvat osastolle päivystyksenä usein joko suoraan kotoa puhelinsoiton perusteella, lähetteellä perusterveydenhuollon yksiköistä tai keskussairaaloista. Osastojakson jälkeen potilas voi yleensä kotiutua joko suoraan tai keskussairaalan kautta. Suurin osa veri- ja syöpätautipotilaista tulee etukäteen suunnitelluille hoito- tai tutkimusjaksoille.

Lasten veri- ja syöpätautien hoidossa tehdään tiivistä yhteistyötä kotipaikkakunnan keskussairaalan kanssa. Tavoitteena on minimoida osastohoito ja toteuttaa hoitoja ja tutkimuksia mahdollisimman paljon polikliinisesti tai kotipaikkakunnalla.

Diabetekseen sairastuneet tulevat osastolle yleensä lasten päivystyspoliklinikan tai lastenosasto L01:n kautta noin vuorokauden kuluttua alkuhoidon aloituksesta. Alkuohjaus kestää osastolla noin viikon. Myöhemmin diabetesta sairastavat lapset käyvät osastolla hoitomuotoa muutettaessa tai siirryttäessä insuliinipumppuhoitoon, tai lapsi voi tulla osastolle osastolle päivystyspotilaana esimerkiksi ketoasidoositilanteessa.

Tilat ja henkilökunta

Osastolla on viisi kahden hengen ja neljä yhden hengen huonetta, yhteensä potilaspaikkoja on 12. Kahden hengen huoneissa on yhteinen wc ja suihku naapurihuoneen kanssa. Yhden hengen huoneissa on oma wc ja suihku. Huoneet ovat valitettavasti pieniä.

Vastasairastuneen syöpäpotilaan vanhemmat voivat yöpyä tilanteen salliessa osastolla, mutta pääosin vanhemmat yöpyvät joko kotona tai tukiasunnoilla.

Lapsille on osastolla leikkihuone ja vanhemmille lepo- ja taukohuone, jossa on kahvinkeitto- sekä ruuan säilytys- ja lämmitysmahdollisuudet. Lisäksi on tietokone vanhempien käyttöön.

Osastolla työskentelee hematologian ja onkologian erikoislääkäreitä, osastonhoitaja ja apulaisosastonhoitaja, 21 sairaanhoitajaa, lastenhoitaja, kolme lastenklinikan sisäistä sijaista, kolme sihteeriä, välinehuoltaja ja kolme sairaalahuoltajaa.

Osaston yhteydessä toimii Lasten lääketutkimuskeskus.

Vastuuhenkilöt

Osastonylilääkäri Olli Lohi
Apulaisylilääkäri Mikko Arola
Erikoislääkäri Katriina Parto
Osastonhoitaja Sirpa Bamberg