Lasten ja nuorten kirurgian osasto L09b

Hoidamme kirurgiseen toimenpiteeseen tulevia tai siitä toipuvia lapsia ja nuoria. Vastaamme neuro- ja sydänkirurgiaa lukuun ottamatta kaikkien alle 18-vuotiaiden kirurgisten potilaiden osastohoidosta. Potilaita tulee osastolle sekä suunnitellusti että päivystyksellisesti.

Elektiiviseen eli suunniteltuun hoitoon lapset ja nuoret tulevat kotoa lähetteen perusteella kutsuttuina. Päivystyspotilaat tulevat Acutan tai lastentautien päivystyksen kautta tai sairaalasiirtona. Kirurgista hoitoa tarvitsevia lapsia ja nuoria hoidetaan myös Tays Keskussairaalan lyhki-osastolla ja Tays Sastamalan päiväkirugisessa yksikössä.

Hoitojaksoja osastollamme on vuosittain 1 400 ja hoitopäiviä yhteensä lähes 3 000. Keskimääräinen hoitoaika on kaksi vuorokautta, tosin joidenkin leikkaustoimenpiteiden jälkeen osastohoito voi kestää 5–10 vuorokautta tai pidempäänkin.

Yleensä potilaat kotiutuvat osastolta ja tarvittavat jatkokontrollit ovat neuvolassa tai terveyskeskuksessa, lastenkirurgian poliklinikalla tai muussa keskussairaalassa.

Tilat ja henkilökunta

Potilaspaikkoja osastolla on 18. Huoneet ovat kolmen hengen huoneita. Lisäksi on yhden hengen huone eristyspotilaita varten. Suihkut ja wc-tilat ovat erikseen. Osastolla on leikkihuone ja sen yhteydessä on vanhemmille tila, jossa voi keittää kahvia ja syödä omia eväitä.

Osastolla ei ole vierailuaikoja ja vanhempien toivotaankin osallistuvan lapsensa hoitoon mahdollisuuksien mukaan. Yöpymisestä osastolla on hyvä neuvotella erikseen hoitajien kanssa. Koska potilashuoneet ovat ahtaita, toivomme, että lapsen vierellä yöpyisi vain toinen vanhemmista.

Hoitohenkilökuntaa osastolla on 30 ja lääkäreitä kahdeksan. Lisäksi osastollamme on fysioterapeutti. Korva- ja silmäkirurgisten sekä käsi- ja plastiikkakirurgisten potilaiden hoidosta vastaavat kyseisten erikoisalojen lääkärit.

Vastuuhenkilöt

Osastonylilääkäri Tuija Lahdes-Vasama
Apulaisylilääkäri Jarmo Välipakka
Apulaisylilääkäri Eija Mäkelä
Osastonhoitaja Helena Rautakorpi