Gastrokirurginen päivystysyksikkö GAS3

Gastroenterologian osasto 3

Gastroenterologian osasto 3 on gastrokirurginen päivystysyksikkö. Yksikköön on keskitetty sellaisten vatsaelinkirurgisten päivystyspotilaiden hoito, joiden odotettavissa oleva hoitoaika osastolla on 3–4 vuorokautta tai vähemmän.

Tavoitteena on mahdollisimman pikainen oireen tai sairaustilanteen hoito ja tarkoituksenmukainen kotiuttaminen tai jatkohoitoon siirtäminen.

Suurin osa potilaista tulee päivystysyksikköön Ensiapu Acutasta. Acutassa selvitetään potilaan alustava diagnoosi ja tehdään päätös, tarvitseeko hän sairaalahoitoa. Potilas otetetaan sairaalahoitoon, mikäli oire tai sairaus vaatii välittömän selvityksen ja jatkohoidon vuodeosastolla.

Päivystysyksikköön otettavalla potilaalla voi olla esimerkiksi

  • Sappikivisairaus
  • Vatsan alueen verenvuoto esimerkiksi ruoansulatuskanavassa
  • Umpilisäkkeentulehdus eli appendisiitti
  • Umpipussitulehdus eli divertikuliitti
  • Haimatulehdus eli pankreatiitti
  • Vatsahaavan puhkeaminen eli ulkusperforaatio
  • Suolitukos
  • Epäselvä vatsakipu

Hoidon eteneminen

Hoidamme potilaita oireesta ja sairaudesta riippuen oireenmukaisesti, leikkaus- tai tähystystoimenpiteillä. Hoidossa voidaan tarvita myös laboratoriokokeita ja röntgentutkimuksia.

Päivystysyksikön luonteeseen kuuluu, että erilaisia tutkimuksia ohjelmoidaan pikaisesti tarpeen mukaan, tulokset tarkistetaan heti ja tarvittava hoito tai lääkitys määrätään ja toteutetaan nopeasti.

Gastrikirurgisista päivystyspotilaista noin puolet siirtyy sairaalahoidon jälkeen kotiin. Mikäli potilas tarvitsee edelleen sairaalahoitoa, siirrämme hänet jatkohoitoon joko oman alueen terveyskeskukseen tai aluesairaalaan.

Kotiutuksen ja jatkohoidon suunnittelun aloitamme jo potilaan tullessa osastolle. Päivitämme kotiutus- ja jatkohoitosuunnitelmaa koko hoitojakson ajan, ja läheiset voivat olla mukana suunnittelussa. Näin voimme siirtää potilaan heti, kun hän ei enää tarvitse hoitoa päivystysyksikössä. Kotiutuminen tai jatkohoitoon siirtyminen on mahdollista kaikkina vuorokaudenaikoina.

Mikäli potilaan hoito päivystysyksikössä pitkittyy yli kolmen vuorokauden, arvioimme Taysissa tarvittavan jatkohoidon pituuden. Tarvittaessa siirrämme potilaan päivystysyksiköstä oireen tai sairauden mukaiselle osastolle.

Voimme siirtää potilaan myös potilashotelliin, mikäli sairaustilanne ei enää vaadi hoitoa sairaalassa. Arvioimme potilaan soveltuvuutta potilashotelliin yksilöllisesti. Potilashotelli voi sopia esimerkiksi silloin, kun potilas on riittävän omatoiminen, mutta tarvitsee vielä suonensisäistä lääkehoitoa.

Tilat ja henkilökunta

Gastrokirurgisessa päivystysyksikössä on 23 potilaspaikkaa ja potilaita tulee yksikköön hoitoon kaikkina vuorokauden aikoina. Potilaiden hoitoaika yksikössä on lyhyt, noin kolme vuorokautta.

Potilashuoneet ovat 1–3 hengen huoneita, ja osassa on oma wc ja suihku. Päivähuone on potilaiden ja läheisten vapaassa käytössä.

Henkilöstöä on kaikkina viikonpäivinä aamuvuorossa seitsemän, iltavuorossa viisi ja yövuorossa kolme hoitajaa. Aamuvuorossa yksi sairaanhoitaja toimii vastuuhoitajana, jonka tehtävänä on koordinoida päivystysyksikön toimintaa.

Jokaisella päivystyspotilaalla on osastolla yksi tai useampi hoidosta vastaava lääkäri.

Vierailut

Päivystysyksikössä ei ole virallisia vierailuaikoja.

Lue myös: Vierailijoille ja läheisille

Vastuuhenkilöt

Osastonylilääkäri Johanna Laukkarinen
Osastonlääkäri Eija Haukijärvi
Osastonhoitaja Satu Oksanen