Mielenterveyden ensiapukoulutukset Pirkanmaalla

Mielenterveyden ensiapu (MFTA Mental Health First Aid) on kehitetty Australiassa 2000-luvun alkupuolella. Sen jälkeen ohjelma on levinnyt nopeasti ympäri maailmaa. Suomessa Suomen Mielenterveysseura on rekisteröinyt tavaramerkin ja vastaa koulutuksista, joita järjestetään ympäri maan yhteistyössä paikallisten mielenterveysseurojen, kriisikeskusten ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Kursseja on kahdentasoisia. Mielenterveyden ensiapu® 1 (MTEA1) -koulutus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille. Painopiste on mielenterveysosaamisen vahvistamisessa sekä oman ja toisten hyvinvoinnin ylläpitämisestä.

Mielenterveyden ensiapu® 2 (MTEA2) -koulutuksessa on mahdollisuus syventää tietoja mielenterveydestä ja yleisimmistä mielenterveyshäiriöistä. Siinä opetellaan australialaisen mallin mukaiset mielenterveyden ensiavun vaiheet ja lisätään valmiuksia kanssaihmisten auttamiseen ongelmien varhaisvaiheessa. Kumpikin kurssi kestää kaksi päivää.

Koulutuksen tavoitteena on

  • lisätä ihmisten tietämystä mielenterveyteen vaikuttavista tekijöistä.
  • lisätä valmiuksia tunnistaa, kohdata ja auttaa mielenterveysongelmista kärsiviä lähimmäisiä
  • muuttaa asenteita positiivisempaan suuntaan
  • vähentää leimautumista ja siitä aiheutuvaa häpeää
  • vahvistaa omia voimavaroja ja rohkaistua huolehtimaan omasta ja lähimmäisen mielenterveydestä.

Mielenterveyden ensiapu 1- tai 2-koulutuksen voi tilata pidettäväksi omassa organisaatiossa. Lisäksi järjestetään kaikille avoimia koulutuksia.

Vastuuhenkilö

Koordinointipäällikkö Juha Ahonen