Parkinsonin tauti ja muut parkinsonismisairaudet

Parkinsonin tauti on aivojen tyvitumakkeiden dopamiinia välittäjäaineenaan käyttävien hermosolujen sairaus. Tays on keskittynyt vaativaan diagnostiikkaan ja lääkehoitoon sekä kajoaviin hoitomenetelmiin kuten syväaivostimulaatiooon (DBS).

Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus, jonka syy on tuntematon. Perinnöllinen tautimuoto on hyvin harvinainen, mutta ei ole harvinaista että tautia on joissakin suvuissa enemmän. Sairaus alkaa keskimäärin 60-vuotiaana, vain viidellä prosentilla 30–40-vuotiaana. Se on ensi sijassa liikehäiriösairaus, joka aiheuttaa liikkeiden hidastumista ja tasapainon häiriöitä.

Oireet

Parkinsonin tauti alkaa yleensä toiseen raajapariin painottuvana. Se etenee hitaasti. Tyypillistä on myötäliikkeiden väheneminen kävellessä. Askel lyhenee, kävely hidastuu ja asento muuttuu etukumarammaksi. Lepovapina on tavallisimpia ja tunnetuimpia Parkinsonin taudin oireita. Kaikilla vapinaa ei kuitenkaan ole, tai sitä on vain ajoittain.

Tautiin liittyy myös ei-motorisia eli muita kuin liikeoireita. Näiden merkitys korostuu pitkään sairastetussa Parkinsonin taudissa.

Parkinsonin tauti on eri asia kuin parkinsonismi, jolla tarkoitetaan Parkinsonin tautia muistuttavia liikehäiriöoireita. Se voi liittyä lääkitykseen tai johonkin harvinaisempaan oireistoon, joita ovat niin sanotut Parkinson plus -taudit.

Joskus parkinsonismi voi olla seurausta aivojen verenkiertohäiriöistä. Parkinsonin taudin vapinaa ei ole aina helppoa erottaa ”tavallisesta” vapinasta, jota esiintyy melko yleisesti. Tavallinen vapina näkyy kättä käyttäessä, kuten kahvikuppia pidellessä, kun taas Parkinsonin taudin vapina ilmenee levossa.

Tutkimukset Taysissa

Parkinsonin taudin diagnoosiin ei ole täsmätestiä. Diagnoosin perustana on neurologin vastaanotollaan tekemä haastattelu ja tutkimus. Kuvaukset eivät periaatteessa ole välttämättömiä, koska Parkinsonin tauti ei tavallisissa aivokuvauksissa näy.

Kuitenkin muiden tautien varalta nykyään tehdään yleensä aivojen tietokonetomografia tai magneettikuvaus. Isotooppikuvaukset voivat auttaa neurologia diagnostiikassa. Joskus tarvitaan seurantaa diagnoosin varmistamiseksi.

Oireita lievittävä lääkitys

Taudin etenemistä ehkäisevää hoitoa ei ole, mutta lääkityksellä voidaan yleensä tehokkaasti lievittää oireita. Lääkitystä joudutaan lisäämään, kun tauti pahenee. Mieluiten tällöin käytetään useampaa lääkettä samanaikaisesti.

Parkinsonin taudissa vallitsee suhteellinen dopamiinin puute aivoissa. Lääkkeillä tätä puutosta voidaan kompensoida. Parkinsonin taudin lääkkeet ovat pääsääntöisesti kokonaan erityiskorvattavia eli ns. ilmaislääkkeitä. Kelan päätös edellyttää erikoislääkärin lausuntoa.

Tärkeimmät käytetyt lääkeaineryhmät ovat:

  1. MAO-B -estäjät (selegiliini ja rasagiliini) estävät dopamiinin hajoamista. Ne ovat melko mietoja teholtaan, mutta hyvin siedettyjä. Ne soveltuvat aloituslääkkeeksi, mutta myös pitkään sairastettuun tautiin.

  2. Dopamiiniagonistit (pramipeksoli, rasagiliini ja laastarimuotoinen rotigotiini) vaikuttavat dopamiinin kaltaisesti olematta dopamiinia.

  3. Levodopa, jonka aivot muuttavat dopamiiniksi. Tehokkain ja parhaiten siedetty Parkinsonin taudin lääke. Ongelmana ovat sen huonot lääkeaineominaisuudet. Se tehoaa erittäin hyvin ja tasaisesti sairauden alkuvuosina, mutta pitkään käytettynä sen teho muuttuu vaihtelevaksi.

    Ns. tilanvaihteluita ilmaantuu sitä nopeammin, mitä nuorempi on potilas ja mitä suurempia annoksia on käytetty. Siksi levodopaa ei suositella ensimmäisenä lääkkeenä nuorille – Käypä hoito -suosituksen ikäraja on 75 vuotta. Useimmat potilaat kuitenkin tarvitsevat levodopaa sairauden edetessä.

    Levodopaan liittyviä tilanvaihteluita voidaan lievittää monilla tavoin. Tilanvaihteluun voi liittyä nopeasti tulevia jäykkyysvaiheita, joita voi hoitaa nopeavaikutteisella levodopalla. Potilas voi käyttää myös ihon alle pistettävää injektiota.

Eräitä muitakin tablettimuotoisia lääkkeitä on käytettävissä, mutta ne ovat vähemmän käytettyjä. Aivoihin suunnattuina lääkkeinä Parkinson-lääkkeillä saattaa olla monenlaisia haittavaikutuksia.

Kajoavat hoidot pitkään sairastetussa taudissa

Pitkään sairastetussa Parkinsonin taudissa ongelmana ovat levodopalääkkeeseen liittyvät tilanvaihtelut. Vuosien käytön jälkeen lääke auttaa edelleen hyvin osan päivää, mutta välillä vaihtelevasti ja epätyydyttävästi. Muut lääkkeet kuin levodopa auttavat tasaisemmin, mutta niiden teho ei enää ole riittävä.

Syväaivostimulaatiohoito tai suoraan ohutsuoleen jatkuvakäyttöisellä pumpulla annettava geelimuotoinen levodopa korjaavat yleensä hyvin tilanvaihteluita. Leikkaushoitoina ne kuitenkaan eivät sovellu kaikille. Toisaalta hoitoon soveltuvilla tulokset ovat yleensä hyviä.

Hoitoa harkittaessa potilaalle tehdään perusteelliset selvittelyt. Aivostimulaatiohoitoa harkitessa lopullisen hoitopäätöksen potilaan kanssa tekee neurokirurgi ja levodopa-pumppuhoidossa neurologi.