Kliininen neurofysiologia

Tutkimme ääreis- ja keskushermoston sekä lihasten toimintaa ja toiminnan muuttumista erilaisissa tautitiloissa. Kliinisen neurofysiologian menetelmiä sovelletaan muun muassa epilepsian ja muiden kohtauksellisten oireiden, hermosäievaurioiden ja hermopinnetilojen, lihassairauksien sekä unihäiriöiden tutkimisessa.

Tutkimuksiimme kuuluvat myös aistinratojen herätevasteet, tuntokynnysmittaukset sekä erilaiset potilasseurantaan liittyvät monitoroinnit teho-osastolla ja leikkaussaleissa.

Kliinisen neurofysiologian yksiköt sijaitsevat Tays Keskussairaalan alueella. Lisäksi Tays Valkeakosken ja Tays Sastamalan sairaaloissa tehdään unirekisteröintejä, jotka lähetetään sähköisesti lääkärin lausuttaviksi unilaboratorioon.

Erityisosaamisemme

Lapset ovat tärkeä potilasryhmämme. Tutkimme eri-ikäisten lasten unta ja kehitystä poikkitieteellisesti. Narkolepsia ja monet muut harvinaiset unihäiriöt selviävät uni- ja vireystilatutkimuksissamme.

Uutena menetelmänä olemme ottaneet käyttöön navigoidun transkraniaalisen magneettistimulaation, joka on aivojen hermosolujen aktivointia kallon ulkopuolelta magneettikentän avulla. Menetelmän avulla voimme paikantaa aivokuoren alueita ja eri aivoalueiden tehtäviä ennen leikkaushoitoa tai antaa sarjahoitoa esimerkiksi masennuspotilaille.

Vastuuhenkilöt

Vastuualuejohtaja, ylilääkäri Hanna Heinonen
Ylilääkäri Sari-Leena Himanen