Sappiteiden gammakuvaus

Sappiteiden gammakuvauksella voidaan diagnosoida akuutti sappirakkotulehdus sekä selvittää lievää ja keskivaikeaa keltatautia tai sappiteiden toiminnan häiriöitä. Tutkimuksella voidaan myös selvittää, joutuuko sappea sappiteiden ulkopuolelle, sekä sapen ja suolen välisten yhteyksien aukiolo.

Sappiteiden gammakuvaukseen valmistautuminen

Ennen tutkimusta potilaan on oltava syömättä vähintään kuusi tuntia.

Sappiteiden toiminnassa voi ilmetä häiriöitä, joiden vuoksi emme pysty etukäteen määrittämään tarkasti tutkimukseen tarvittavaa aikaa.

Pyydämme välttämään hajusteiden käyttöä.

Tutkimuksen kulku

Potilas saapuu kutsussa mainittuna ajankohtana ja ilmoittautuu kliinisen fysiologian ja isotooppilaboratorion ilmoittautumisessa. Potilas ohjataan odotustilaan, josta hoitaja kutsuu tutkimukseen.

Tutkimus aloitetaan antamalla tutkimusaineinjektio eli lievästi radioaktiivinen tutkimusaine kyynärvarren laskimoon. Lähetetietojen perusteella tutkimuksessa voidaan käyttää myös sappiteihin tai -rakkoon vaikuttavaa lääkettä tai ravintolisää.

Potilas on tutkimuksessa selinmakuulla ja gammakamera kuvaa sapen aluetta suoraan edestä. Seuraamme gammakameralla tutkimusaineen kulkua sappiteihin ja suoliston alueelle tunnin ajan. Tarvittaessa otamme yksittäisiä lisäkuvia seuraavien tuntien aikana.

Tutkimusaine ei vaikuta vointiin, ja potilas voi poistua tutkimuksen jälkeen isotooppilaboratoriosta.

Tutkimuksen jälkeen

Kuvat ja lausunnon toimitamme lähettäneelle tai hoidosta vastaavalle lääkärille, joka kertoo tuloksista edelleen potilaalle.

Turvallisuusnäkökohdat

Raskaana olevalle tutkimusta ei tehdä.

Imetystauko 12 tuntia.

Annettava aktiivisuus ja sädeannos

  • Aikuisille annettava aktiivisuus on 150 MBq.
  • Aikuisen efektiivinen sädeannos on noin 2,6 mSv.