EVH-testi, eukapninen voluntaarinen hyperventilaatiotesti

Hyperventilaatiokoe

Tutkimuksella pyritään toteamaan kuivailmahyperventilaation aiheuttama hengitysteiden poikkeava supistumistaipumus. Hyperventilointi kuivattaa hengitysteiden pintakerrosta, mikä vastaa raskaan rasituksen aiheuttamia muutoksia hengitysteissä.

Tutkimusta käytetään astman diagnostiikkaan ja seurantaan aikuisilla ja yli 10-vuotiailla lapsilla.

Hyperventilaatiotestiin valmistautuminen

Tutkimusta ei yleensä voi tehdä äkillisen hengitystieinfektion tai sen päättymistä seuraavan neljän viikon aikana. Sairastuessa täytyy ottaa yhteyttä tutkimukseen lähettäneeseen poliklinikkaan tai osastoon.

Mukaan on otettava luettelo tai lääkekortti käytössä olevista lääkkeistä. Ennen tutkimusta ja sen aikana käytettävän lääkityksen ohjeistaa lähettävä lääkäri.

Alkoholia ei saa käyttää ainakaan vuorokauteen ennen tutkimusta. Tupakointia on vältettävä vuorokauden ajan. Tupakointikielto on ehdoton neljä tuntia ennen tutkimusta. Raskasta ateriaa, kahvia, teetä, kaakaota, kola- tai muita piristäviä juomia ei saa nauttia kahteen tuntiin ennen tutkimusta.

Tutkimus kestää noin 1,5 tuntia ja mukaan voi ottaa saattajan.

Tutkimuksen kulku

Potilas saapuu kutsussa mainittuna ajankohtana ja ilmoittautuu kliinisen fysiologian ja isotooppilaboratorion ilmoittautumisessa. Potilas ohjataan odotustilaan, josta hoitaja käy kutsumassa tutkimukseen.

Tutkimuksen alussa puhalletaan spirometriapuhalluksia hoitajan ohjeiden mukaan.

Tämän jälkeen tutkittava hengittelee suukappaleen kautta nopeassa tahdissa eli hyperventiloi kuivaa ilmaa kuuden minuutin ajan. Hengitettävässä ilmassa on hieman tavanomaista enemmän hiilidioksidia, joka estää voimakkaaseen hengittelyyn liittyvien oireiden kehittymistä.

Heti hyperventilaatiohengittelyn jälkeen puhalletaan spirometriapuhalluksia ja puhalluksia jatketaan viiden minuutin välein 15 minuuttiin asti. Yleensä tämän jälkeen hoitaja antaa vielä keuhkoputkia avaavaa lääkettä, jonka vaikutus mitataan samanlaisilla puhalluksilla 10–15 minuutin kuluttua.

Tutkimuksen jälkeen

Pyydettäessä kliinisen fysiologian lääkäri laatii tutkimuksesta lausunnon mittaustulosten perusteella. Potilas saa tutkimustuloksen häntä hoitavalta lääkäriltä.